Usein kysyttyä

Tietyt kysymykset toistuvat meillä usein. Tänne olemme keränneet kysymyksiä ja vastauksia.

Voit aina myös ottaa yhteyttä ja pyytää lisätietoja tai kertoa omasta tilanteestasi, jolloin voimme yhdessä pohtia parhaimpia ratkaisuja juuri sinun tilanteeseen.

Äidilläni käy kunnan kotihoito, voinko silti tilata kotiapua teiltä?

Kunnalinen kotiapu ei poissulje meidän palveluita. Voimme tuoda täydennystä heidän tuottamiin palveluihin. Me varaamme tarvittavan ajan käynnille jotta voimme olla avuksi kaikenlaisissa arjen askareissa. Voimme esim. avustaa suihkussa käymisessä, pyykkihuollossa tai ruuan valmistuksessa. Aikaa on myös ulkoilulle ja virkistäytymiselle. Periaattenamme onkin että mitään palveluita ei rajata pois vaan kaikki on järjestettävissä.

Mitä palveluita voin ostaa teiltä?

Kotiapu Hemma Bäst tarjoaa kaikenlaista apua arjen askareihin esimerkiksi ruokailun ja pyykkihuollon järjestäminen ja siinä avustaminen, verhojen ja sänkyvaatteiden vaihto, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, autamme sairaalasta kotiutuessa, erinlainen asiointi-apu kuten esimerkiksi kauppaan, siivouspalvelut, puutarhan hoito, kodin esteettömyysremontit, muuttoapu, lumityöt. Periaatteenamme onkin että mitään palveluita ei rajata pois vaan kaikki on järjestettävissä.

Tarjoamme myös kaikki tarvittavat palvelut samasta yrityksestä. Tulemme mielellämme käymään sinun ja omaisesi luona jotta voimme yhdessä kartoittaa palvelun tarpeen ja sen miten Kotiapu Hemma Bäst voisi olla avuksi ja järjestää arkea sujuvammaksi kaikille osallisille.

Mitä tarkoitatte virkistyspalveluilla?

Palveluiden tarkoituksena on mahdollistaa mielekkäitä kokemuksia omassa kodissa ja kodin ulkopuolella. Riippuen asiakkaan toiveista voimme järjestää esimerkiksi matalan kynnyksen retkiä tai kahvittelua paikallisessa kahvilassa ystävän kanssa. Palvelu voi myös olla palapelien kokoamista, sanomalehden tai kirjan ääneen lukemista tai muuta virikkeellistä toimintaa. Tämä palvelu sopii erinomaisesti palvelukodeissa asuville, joilla on rajallisesti aktiviteettejä.

Saako palveluistanne kotitalousvähennyksen?

Kyllä saa.

Kotitalousvähennystä saa 60% palvelun hinnasta. Vuonna 2022 kotitalousvähennys on maksimissaan 3500 €/ vuosi/ henkilö. Omavastuu on 100 euroa vuodessa henkilöltä. Jos maksat vanhempiesi tai isovanhempiesi kotitalousvähennykseen oikeuttavat palvelut, olet oikeutettu saamaan työn osuudesta kotitalousvähennyksen.

Saako teiltä palvelua myös ruotsiksi?

Kyllä saa. On tärkeää saada palvelua omalla äidinkielellään.

Saako teiltä apua pieniin remontteihin?

Kyllä saa. Teemme myös esteettömyyskartoituksia, joissa kartoitamme kodin toimivuutta ja turvallisuutta. Toteutamme pienet kodinmuutostyöt kuten kynnyksien poistot, ovien leventämiset ja luiskien rakentamiset. Lisäksi kokoamme kalusteita, järjestämme tarvittavan valaistuksen ja muuta vastaavaa.

Miten tilaan palveluita teiltä?

Tämä onnistu helpoiten tilaamalla Lauran käymään maksuttomalle kartoituskäynnille. Yhdessä omaisen ja lisätukea tarvitsevan kanssa käymme läpi missä tarvitaan lisätukea ja missä kotiapu Hemma Bäst voi autta. Täytä lomake sivun lopussa tai soita 045 269 5534.